Personal trainer on ikioma liikuttajasi
Jos olet joskus miettinyt personal trainerin palkkaamista, olet ehkäpä ensimmäisenä mennyt Googleen ja kirjoittanut hakusanaksi personal trainer ja oman paikkakuntasi nimen, esimerkiksi ”personal trainer Valkeakoski”. Hakutuloksia saattaa, paikkakunnan koosta riippuen, tulla jopa kymmenittäin ja niiden joukosta pitäisi osata valita itselleen sopivin. Helpommin sanottu kuin tehty.
Tämän artikkelin tarkoituksena on auttaa sinua saamaan oikean käsityksen siitä, mikä personal trainer on ja mitä PT tekee sekä mitä tulisi huomioida personal traineria etsiessä. Kerron artikkelin lopussa myös omista personal training -palveluistani sekä vastaan yleisimmin esitettyihin kysymyksiin, joita minulta kysytään omiin palveluihini liittyen.
Mikä personal trainer on?
Personal trainer on liikunta-alan ammattilainen, henkilökohtainen valmentaja, jonka päätehtävänä on ohjata, valmentaa ja opettaa liikuntaa eri muodoissaan, riippuen PT:n osaamisesta ja erikoistumisesta.
Esimerkiksi itselläni on opetus- ja valmennusosaamista laajalla skaalalla liikunnasta ja eri liikuntalajeista, kun taas joku toinen keskittyy pelkästään esimerkiksi kuntosaliharjoitteluun tai juoksuun.
Toiset personal trainerit kohdentavat palvelunsa kaikille, toiset rajaavat palvelujaan pääasiassa urheilijoille tai esimerkiksi tietylle ikäryhmälle (esim. seniorit) tai erityistä huomiota vaativiin tilanteisiin, kuten äitiysliikunta raskauden aikana ja sen jälkeen.
Personal trainer ei automaattisesti ole ravitsemuksen asiantuntija, mutta hyvin monella PT:llä on myös ravitsemuksellinen osaaminen ja palveluihin kuuluukin usein myös ravintovalmennusta.
Huomionarvoista on, ettei personal trainer ole virallinen ammattinimike, vaan kuka tahansa voi tehdä töitä personal trainerina. Tästä syystä onkin tärkeää tutustua valmentajien taustoihin ja osaamiseen ennen valintaa, ja ennen kaikkea tutustua personal traneriin myös ihmisenä, sillä henkilökemioilla on valmennussuhteessa äärettömän suuri merkitys.
Esimerkiksi Google-haulla ”personal trainer Valkeakoski” tai ”pt valkeakoski” löytyy äkkiseltään kymmenkunta erilaista valmentajaa, joilla kullakin on omat vahvuutensa, toimintatapansa ja persoonansa.
Mitä PT:n kanssa tehdään?
Hyvin usein personal trainer liitetään kuntosalimaailmaan, ja tämä onkin yleisin personal trainingin muoto: valmentaja ohjaa ja opastaa kuntosalilla henkilökohtaisesti tai pienryhmässä kuntosaliharjoittelua asiakkaan toiveiden ja tavoitteiden mukaan.
Kuntosali on laaja käsite, ja sen sisällä PT-toiminta voi painottua erityisesti jollekin tietylle alueelle, kuten voima- ja painonnosto, fitness, kuntouttava kuntosaliharjoittelu tai toiminnallinen harjoittelu. Monella valmentajalla on osaamista kaikilta näiltä osa-alueilta.
Personal trainer ohjaa, opettaa, valmentaa, kannustaa ja motivoi sinua liikkumaan. PT:n kanssa, valmentajasta riippuen, voit liikkua hyvin monenlaisissa paikoissa aina kotoa lenkkipoluille ja kuntosalille. Tärkeintä on säilyttää liikunnan ilo!
Valmentajia on monenlaisia ja kannattaakin tutustua vaihtoehtoihin tarkasti, sillä kukin toimii valmennettaviensa kanssa omalla tavallaan.
Personal trainer Valkeakoskella – hinta
Hinnoissa on alueellista ja palveluntarjoajakohtaista vaihtelua, mutta esimerkiksi personal trainerin hinta Valkeakoskella on keskimäärin 50-80 euroa tunnilta. Pääkaupunkiseudulla ja suuremmissa kuntokeskuksissa hinta voi olla helposti yli 100 euroa per tunti.
Personal trainerit veloittavat yleensä joko tuntikohtaisesti tai palvelupaketteina. Huomioitavaa on, että hinnoissa on mukana arvonlisävero 25,5 %, minkä vuoksi hinnat saattavat tuntua korkeilta. ALV ei kuitenkaan jää yrittäjälle, vaan maksetaan valtiolle. Vain ryhmämuotoisissa, ei opetuksellisissa tai valmennuksellisissa liikuntapalveluissa ALV on alhaisempi, 10 %.
Personal trainerit toimivat pääasiassa yrittäjinä, jolloin pitää muistaa, että hinta ei ole suoraan tuntipalkka yrittäjälle. Hinnoittelussa tulee ottaa huomioon mm. markkinointikustannukset, mahdolliset vuokrat sekä muut yrittäjyyden kustannukset sekä tietenkin normaali verotus, jolloin yrittäjälle jäävä osuus on huomattavasti pienempi kuin asiakkaalta veloitettava hinta.
Personal training on enemmän kuin vain yhden tunnin liikuntatuokio. Parhaimmillaan se antaa sinulle eväitä loppuelämäksesi liikuntaan ja hyvinvoinnistasi huolehtimiseen, joten siihen satsattu euro kyllä tulee moninkertaisena takaisin.
Miten valitset itsellesi sopivan personal trainerin?
Kun haluat palkata personal trainerin, kannattaa vaihtoehtoja tutkia huolellisesti.
Huomioi valmentajaa valitessasi ainakin PT:n
- valmennustyyli ja millainen hän on tyyppinä
- ammattitaito, kokemus ja koulutustausta
- pääkohdejoukko
- palvelutarjonta
- hintataso
- toiminta-alue
Kannattaa myös kysellä personal trainer -kokemuksia tutuilta sekä pyytää suosituksia. Valmennuksessa olleiden kokemukset ovat tärkeitä, sillä vain valmennettava osaa kertoa, miltä valmennuksessa olo tuntui ja millainen valmentaja oli kyseessä.
Muista kuitenkin, että valmennus on henkilökemioista kiinni ja joku valmentaja saattaa sopia kaverillesi, muttei sinulle tai toisin päin. Suositukset ja muiden kokemukset eivät siis ole ainoa totuus, mutta niitä ei myöskään kannata kokonaan sivuuttaa.
Peilaa edellä mainittuja seuraaviin asioihin:
- Pystyykö valmentaja osaamisellaan vastaamaan sinun tarpeisiisi?
- Onko PT tyyppinä sellainen, että voisit tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?
- Sopiiko personal trainerin hinnat sinun taloudelliseen tilanteeseesi?
- Löytyykö palvelutarjonnasta sinulle sopivia vaihtoehtoja (esim. joudutko sitoutumaan moneksi kuukaudeksi, vaikka haluaisit tapaamisen vain silloin tällöin)?
- Ovatko kanssasi samankaltaisessa tilanteessa olleet saaneet apua kyseiseltä valmentajalta?
- Toimiiko PT alueellasi ja sinulle sopivissa liikuntapaikoissa?
- Kuulutko valmentajan pääkohdejoukkoon?
Esimerkiksi:
- jos etsit personal traineria Valkeakoskelta, ei kannata valita kauempana toimivaa vain siksi, että hän on halvempi. Etäisyys saattaa tehdä asiat hankalaksi toteuttaa.
- jos olet vasta liikuntaa aloittava kotitreenaaja, ei kannata palkata ensimmäisenä valmentajaa, joka tarjoaa pääasiassa valmennuksia tavoitteelliselle fitnessharrastajalle tai polkujuoksijalle.
- jos kaipaat liikuttajan lisäksi kuuntelijaa ja elämää ymmärtävää valmentajaa, juuri vastavalmistunut 20-vuotias PT ei välttämättä ole paras valinta. Tai en ainakaan itse olisi tuossa iässä osannut vastata ruuhkavuosissa elävien aikuisten tarpeisiin oikealla tavalla, kun elämänkokemusta ei ollut vielä juurikaan karttunut.
- jos haluat ammattitaitoisen personal trainerin, mutta löytämäsi henkilö ei tunnu tyyppinä sinulle mieluisalta, etsi paremmin sinulle sopiva vaihtoehto.
- Vältä valitsemasta valmentajaa vain pitkän koulutushistorian vuoksi, sillä osaaminen osoitetaan käytännössä, ei paperilla. Vähänkin kouluttautunut voi olla äärettömän taitava valmentaja.
Personal trainer Valkeakoski– FullFocus Coaching apunasi
Jos nyt mietit oman PT:n palkkaamista Valkeakosken seudulta, olen yksi vaihtoehto muiden joukossa. Tällä hetkellä teen kuitenkin PT:n töitä vain satunnaisesti, siltä toimin pääasiassa FITFARMin tiimissä valmentajana. Voit kuitenkin kysyä minua avuksesi yksittäisten treeniohjausten muodossa. Pääyhteistyösalinani Valkeakoskella toimii KerhisGymin toimipisteet.
Valmennuksessa pitää tuntua siltä, että tuon valmentajan kanssa on kiva touhuta yhdessä ja hän osaa auttaa juuri minua. Jos en jostain syystä olekaan sopiva valinta, autan sinua kartoittamaan muitakin vaihtoehtoja.
Tutustuaksesi minuun ja valmennustapaani paremmin ennen valintaa, kannattaa tutkia nettisivujani sekä tulla seuraamaan somessa. Alla muutamia kokemuksia valmennettavieni kertomana:
Tässä vastauksia muutamiin yleisesti kysyttyihin kysymyksiin:
Voinko tulla valmennukseesi, vaikka minulla ei ole isoja liikuntatavoitteita?
Aiemmat PT-asiakkaani ovat tulleet valmennukseen pääasiassa liikunnan ilon ja säännöllisen liikunnan löytämisen vuoksi. Toisilla on myös laihdutus-, kunnonkohotus- tai lihasmassan kasvatustavoitteita, joihin he haluavat lisäpontta ohjatuista treeneistä.
Jotkut taasen ottavat treeniohjauksia puhtaasti siitä syystä, että se on heidän omaa hyvinvointiaikaa, jolloin voi heittää aivot narikkaan ja tuuletella vaikkapa työpäivän jälkeen aivoja, kun joku muu sanoo, mitä tehdään.
Moni kokee personal training -tapaamiset kanssani myös tärkeinä keskusteluhetkinä, sillä treenin aikana ehditään jutella jos minkälaisista elämän iloista ja murheista.
Sinulla ei siis tarvitse olla mitään sen kummempaa tavoitetta. Riittää, että haluat liikkua ja koet tarvitsevasi siihen jonkinlaista apua tai tsemppiä.
Voiko PT-tapaaminen olla muualla kuin kuntosalilla?
PT-tapaamisissa kanssani liikutaan tarpeidesi ja toiveidesi mukaan siellä, mikä palvelee tilanteessa parhaiten. Sisällä tai ulkona.
Ohjauksia voit ottaa kuntosalilla, ulkona ympäri kantakaupunkia, lenkkipolulla, hiihtoladulla, uimahallissa tai vaikkapa kotonasi. Mukanani kulkee monenlaisia ulko- ja kotitreenivälineitä, kuten kahvakuulia, voimaköysi, kuntopalloja, käsipainot, vastuskuminauhoja, nyrkkeily- ja pistehanskat sekä harjoitushihnat toiminnalliseen harjoitteluun. Valmennuksessani sinun ei siis ole pakko treenata kuntosalilla, jos se ei palvele tarkoitustaan tai et pidä siitä.
Millä kuntosalilla ohjaat?
Pääyhteistyösalini on KerhisGym toimipisteineen sekä Hämeenlinnassa Kuntokeidas ja Teho Areena (entinen Liikuntakeskus Like). Tampereella ohjaus onnistuu Loadedin Pyynikin toimipisteellä. Kysy omalta kuntosaliltasi, saako oma valmentajasi tulla sinne ohjaamaan, mikäli käyt jollakin muulla salilla. Valmennettavalla tulee aina olla oma maksettu pääsyoikeus salille.
Onko treenit pelkkää lihaskuntoharjoittelua?
Treenin sisältö riippuu täysin sinun tarpeistasi ja toiveistasi.
Osaamisalueeni on laaja ja olen kouluttautunut muun muassa kahvakuula-, liikkuvuus- ja toiminnallisen harjoittelun ohjaajaksi. Lisäksi olen opiskellut voima- sekä fitnessvalmentajaksi. Oman liikunnallisen taustani sekä liikunnanopettaja-ammattitaitoni pohjalta osaan valmentaa sinua myös muun muassa juoksun, hiihdon ja uinnin parissa, rajoittaen kuitenkin palveluni koskemaan ns. tavallisia liikkujia, ei kilpaurheilijoita.
Treeni voi siis olla lihaskuntoharjoittelun lisäksi myös kehonhuoltoa, kestävyysliikuntaa, tasapainoa, ketteryyttä… you name it.
Teetkö ravintovalmennusta?
Tällä hetkellä en tee ravintovalmennusta oman yritykseni nimissä, vaan osana FITFARMin tiimiä.
Toivon tästä artikkelista olleen sinulle hyötyä, jos ajatuksissasi on nyt tai tulevaisuudessa etsiä itsellesi sopiva PT joko ihan vain haulla PT, alueellisesti esim. personal trainer Valkeakoski tai kysellä tuttujesi kokemuksia heidän valmentajistaan. Mikäli haluat tutustua minuun ja palveluihini enemmän, ota rohkeasti yhteyttä, niin jutellaan lisää.