Lopeta märehtiminen – aloita innostuminen

Aamulehdessä oli 9.1.2022 mielenkiintoinen artikkeli nuorten mielenterveydestä ja sen kolmesta tämän hetken suurimmasta haasteesta. Haastateltavana oli nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala, joka kertoo haastattelussa (Aamulehti 9.1.2021, A8-9) näin:

”Kasvattajien pitää tuoda nuorille esiin, että negatiivisetkin tunteet kuuluvat elämään ja niitä pitää oppia sietämään; pettymyksiä ja epäonnistumisia pitää sietää, kiukkua pitää oppia kesyttämään, noloista tilanteista pitää päästä eteenpäin, eikä kielteisistä tunteista pidä hätääntyä. – – Puhumalla paranee, mutta ei se saa muuttua märehtimiseksi. Ihmisellä on myös kyky unohtaa ja mennä eteenpäin. Ei kaikesta tarvitse puhua vielä enemmän, vaan pitää oppia myös suuntaamaan huomiota muualle, vaikkapa liikuntaan. – – Vanhemman tehtävä ei ole rientää korjaamaan tilannetta, vaan auttaa nuorta miettimään, miten jatketaan eteenpäin. ”

Vaikka haastattelun keskiössä ovat nuoret, on Kaltialan sanoma yleistettävissä myös aikuisiin: aikuiset ovat elämänsä aikana kokeneet erilaisia tilanteita ja niiden synnyttämiä tunteita sekä vahvistaneet ajatusmalleja, jotka saattavat vaikuttaa haitallisesti aikuisen nykyelämässä. Vastoinkäymisiä tulee elämässä vastakin, joten niihin suhtautuminen ja niiden käsitteleminen ovat ensiarvoisen tärkeitä taitoja, joita pitää opetella tai ainakin muistutella mieleen jatkuvasti myös aikuisena.

Kaltialan puheen voisi suoraan muokata valmentaja-valmennettava -näkökulmaan: Valmentaja muistuttaa valmennettavaansa siitä, että epäonnistumisia tulee ja auttaa sietämään niitä sekä selviytymään niistä. Elämässä kohdatut haasteet tai jopa esteet voidaan käsitellä yhdessä keskustellen, ja tässä valmentajalla on tärkeä rooli erilaisten näkökulmien esille tuojana. Kun ihminen on tarpeeksi syvällä tunteissaan, saattaa vaihtoehtojen näkeminen nimittäin olla todella vaikeaa. Objektiivisesti asiaa yhdessä valmennettavan kanssa tarkasteleva valmentaja pystyy etsimään vaihtoehtoisia katsantokantoja laajemminkin, ja siten auttamaan valmennettavaa itsekin näkemään asian myös oman kuplansa ulkopuolelta.

Miten käsitellä vastoinkäymisiä?

Vastoinkäymisten käsittelemisessä olisi hyvä pohtia asiaa aina neljältä eri kantilta: Mitä ajatuksia se minussa herätti (tulkinnat)? Mitä tunteita se sai aikaan? Miten se vaikutti omaan toimintaani ja käyttäytymiseeni? Näiden, kognitiivisen kolmion kärkien, lisäksi tulisi aina tehdä selväksi itselleen, mitä oikeasti tapahtui eli objektiivisesti nähdä faktat. Usein nimittäin oma tulkintamme on jotain aivan muuta kuin mitä puhtaan faktan nimissä tapahtui, tunteista puhumattakaan. Ja koska toimintamme on vahvasti sidoksissa tunteisiimme ja ajatuksiimme, tilanteen synnyttämä toiminta on harvoin sellaista, mitä se voisi olla, jos olisimme osanneet nähdä tosiasiat. Kun on tehnyt itselleen selväksi vastaukset näihin neljään kysymykseen, asia on jo pitkälle käsitelty. Se on ollutta ja mennyttä, eikä sitä voi enää muuttaa. Tiedät kuitenkin, millä tavoin se vaikutti – ja saattaa jatkossakin vaikuttaa – sinuun ja osaat siten suhtautua siihen paremmin kuin lakaisemalla tapahtunut suoraan maton alle sitä käsittelemättä tai jäämällä vellomaan tunnemyrskyyn.

Asioista saa ja pitääkin puhua, juuri sen verran kuin itse kokee tarpeelliseksi. Toinen haluaa puhua ja käsitellä asiaa enemmänkin, toiselle riittää, että tilanne käydään läpi ja siinä se. Oli käsittelyn syvyys sitten mitä tahansa, pohja tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan ja sen jälkeen tulisi katsoa eteenpäin: Mitä seuraavaksi? Miten pääsen tästä eteenpäin? Miten ratkaisen tämän asian? Tällainen ratkaisukeskeinen asenne auttaa myös jo ennakolta ottamaan vastoinkäymiset lempeämmin vastaan kuin ongelmakeskeinen asennoitumistapa. Ratkaisukeskeisyyden voimalla tiedät jo vastoinkäymisen kohdatessasi, että tästä mennään yli ja eteenpäin, ennemmin tai myöhemmin. Samoin kuin äiti tai isä voi auttaa nuorta miettimään, miten jatketaan eteenpäin, valmentaja tai muu auttava taho tai vaikkapa paras ystävä, voi auttaa aikuista miettimään samaa.

Kielteisiin tunteisiin tai ajatuksiin kiinnittyminen vain lisää kielteisiä tunteita ja ajatuksia, eikä kuopan pohjalta pääse pois. Asioiden vatvominen ja niissä märehtiminen pitävät kiinni siinä, mikä on jo tapahtunut, ja mitä enemmän asiaa käsittelee, sitä syvemmäksi kuoppa voi muuttua. Jossain kohtaa olisi hyvä todeta, että eiköhän se ollut siinä ja aloittaa nousu kuopasta pois.

Mitä voit oppia vastoinkäymisistä?

Vastoinkäymiset ovat elämän tärkeimpiä opettajia. Jos et koskaan epäonnistu, et myöskään opi sietämään epäonnistumisia etkä opi, miten välttää samat haasteet, miten päästä niistä yli tai miten ratkaista ongelmia. Jokaisen vastoinkäymisen kohdalla olisikin syytä miettiä, mitä voisin tästä oppia. Miten varmistan seuraavalla kerralla, etten kaadu samaan kuoppaan? Ja jos kaadunkin, miten pääsen ylös nopeammin? Mitä uusia taitoja ja tietoja minun on opittava, jotta vältän saman kuopan osumisen matkalleni tulevaisuudessa?

Miksi-kysymykset ovat mitä tehokkain tapa oppia tapahtuneesta: Miksi tilanne aiheutti minussa sellaisia tunteita ja ajatuksia? Miksi toimin sillä tavalla? Miksi se kaikki ylipäänsä tapahtui? Pohtimalla tapahtuneen syitä tulee samalla luotua itselleen pohjaa oppimiselle. Seuraavalla kerralla, kun tunnistaa samankaltaisia ennusmerkkejä, osaa jo paremmin ennakoida tulevaa, suhtautua tilanteeseen tai jopa välttää se kokonaan.

Innostu epäonnistumisista

Kuulostaa hölmöltä, mutta epäonnistumisista kannattaa iloita ja olla niistä kiitollinen sen sijaan, että jäisi niihin rypemään ja itseään sättimään. ”Epäonnistuin, mahtavaa! Nyt voin oppia taas jotain uutta!” Näin ajattelemalla suuntaat huomiosi oppimiseen ja kehittymiseen sekä siihen, että jatkat eteenpäin. Positiivinen asenne epäonnistumisia kohtaan pitää yllä positiivista ajattelutapaa ylipäänsäkin ja siten vahvistat omaa itsetuntoasi ja minäpystyvyyden tunnettasi.

Ratkaisukeskeinen ajattelutapa ohjaa näkemään hyvän myös vastoinkäymisissä, kun taas ongelmakeskeisyys ohjaa etsimään valokeilaan kaikki epäonnistumiset ja haasteet ja surkuttelemaan niitä jo ennen kuin ne ovat matkalle osuneetkaan. Mitä elämä onkaan, jos näkee pelkästään sen varjokohdat ja kuopanpohjat? Opettele näkemään enemmän onnistumisia ja ottamaan epäonnistumiset vastaan opettajina. ”Pessimisti ei pety”-sanontaa ei kannata kuunnella, sillä pessimisti on pettynyt ajatuksissaan jo etukäteen. Sen sijaan realistinen optimismi ohjaa sietämään pettymyksiä, joita vääjäämättä jokaisen matkalle osuu. Pettymyksiä ei pidä vältellä, koska pettymys on tunne siinä missä mikä tahansa muukin. Välillä tekee ihan hyvääkin pettyä, jotta voi seuraavalla kerralla tehdä asiat toisin.

Esimerkkitapaus Pike

Pike opettelee uusia terveellisempiä elämäntapoja. Hän on alkanut tehdä muutoksia ruokavalioonsa ja lisännyt liikuntaa arkeensa pienin askelin. Muutama viikko on jo onnistuneesti takana, mutta sitten tapahtuu jotakin. Motivaatio lopahtaa ja vanhat tavat alkavat hiipiä arkeen salakavalasti. Viikon lenkit jäävät tekemättä ja ruokavalio alkaa muistuttaa yhä enemmän aiemmin pelkällä kahvilla ja leivillä sekä herkuilla elävän naisen ruokavaliota.

Vaihtoehto A: Pike tuntee jälleen epäonnistuneensa, kuten aina ennenkin. Hän sättii itseään, kun ei taaskaan pystynyt pysymään ruodussa. Mitä enemmän hän itseään syyttelee, sitä vähemmän häntä innostaa ottaa uudestaan itseään niskasta kiinni. Pike muistelee kaikkia aiempia yrityksiään ja lisää pahaa oloaan niillä. Hän muistaa, miten jo lapsena hän aina epäonnistui kaikessa. Pike ajattelee, ettei hänestä ole onnistumaan ja jättää leikin sikseen.

Vaihtoehto B: Pike huomaa, että nyt alkaa homma luisua käsistä. Hänestä tuntuu kurjalta, kun hyvin alkanut työ alkaakin valua kohti vanhoja tapoja. Pike ei kuitenkaan lannistu, vaan alkaa pohtia, mistä tämä johtuu. Miksi yhtäkkiä ei enää uusi elämä innostakaan? Pike alkaa tutkia aiempia tapojaan tarkemmin ja huomaa, että on oppinut ne jo ihan lapsena. Ne ovat hänessä hyvin syvällä juurtuneina ja siksi ne meinaavat puskea uudelleen arkeen. Pike huomaa, että hän on ollut melko stressaantunut ja väsynyt, ja ehkä siksi motivaatio alkaa hiipua. Hän muistaa, että juuri tällaisissa tilanteissa hän on ennenkin luovuttanut, mutta ei aio luovuttaa enää. Pike alkaa keskittyä enemmän siihen, että stressikuorma vähenisi ja hän ehtisi nukkua kunnolla. Ruokavalion ja liikunnan suhteen hän ottaa hetkeksi hieman aikalisää ja laskee omaa tavoitetasoaan tilanteeseen sopivalle tasolle. Näin hän voi kokea onnistumisia, siitäkin huolimatta, ettei kaikki menisi ihan niin kuin aiempina viikkoina. ”Lopeta märehtiminen – aloita innostuminen” Pike hokee itselleen. Pike jatkaa eteenpäin tiedostaen, että samanlaisia haasteita on varmasti tulossa myöhemminkin, mutta hän on niihin valmis.

Märehtimisen ja vellomisen sijaan opettele valjastamaan energia tilanteen voittamiseksi. Innostu siitä, että voit ratkaista ongelman, selättää haasteen ja kiertää esteen.

Mitä ikinä teetkään, luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Muuta suuntaa tai etenemistapaa, mutta älä jää kuopan pohjalle.